27.6.2012

Afrikkalaista puuta

Pakko korjata edellistä kirjailuani. Siis materiaali, bark, jonka kanssa työskentelen on värjättyä puuta Afrikasta. Laitan myöhemmin tarkemmin.



Kävin maanantaina opintomatkalla Van Gogh -museossa. Siellä oli mielenkiintoinen vaihtuva näyttely: Printmaking in Paris. Kuvan postikortissa Vincentin maalaus, jota en ollut aikaisemmin nähnyt: Flame nettle in a flowerpot, 1886. Ja kuten näkyy huoneessani on ihanat kokolattiamatot.


26.6.2012

Työmatkalta tänään

Suunnittelu jatkuu samalla palapelitekniikalla tällä viikolla. Nyt minun pitää tehdä kaksi pintamallia nahasta (bark?). Kuvat ovat työmatkalta. Tulen iltapäivästä, vai sanoisiko, että illasta (kuvan kello puoli 7) kotiin Het Ij -joen yli laivalla (luulisin, että toi on joki, ei kanava). Pakko oli kuvata tuota paikallista maan nostoa vedestä. Rakentavat kenties jotain veden alle tai päälle?



24.6.2012

Museumkaart

Tumma ja sateinen päivä tänään. Sain vihdoin hankittua museokortin itselleni ja kävin ensimmäisenä Tropenmuseumissa. Vaihtuvana näyttelynä oli Death Matters. Pidin. Sunnuntaipäivälle sopivaa pohtimista elämästä ja kuolemasta. Ei liian vakavaa, vaan hyvin laajastia eri kulttuurien kautta nähtynä. Ainoastaan näyttelyyn kuuluvia Walter Schelsin valokuvia en pystynyt katsomaan kunnolla. Minulle tuli hyvin surullinen olo pienen tyttölapsen kuvista. Schels oli kuvannut ihmisiä juuri ennen kuolemaa ja juuri kuoleman jälkeen.

Ensimmäinen kuva on meidän metroasemalta klo 14.12. En kuvannut sisällä museossa, vaikka se oli sallittua. Hyvin paljon esineitä, Uudesta Guineasta, Etelä-Aasiasta ja Hollantilaisten kolonialismista Itä-Indonesiassa. Ylimmän kerroksen Afrikka-osastoa en kerinnyt kunnolla katsoa.




Museon pihalta katuun teipattu teksti: bezet = varattu.



21.6.2012

Suunnittelua - kivaa!

Työskentelykuvia, työvälineitä, studiokoiraa ja katukuva tältä viikolta. Käytiin tosin vielä keskiviikkona Belgiassa kahdessa yrityksessä esittelemässä malleja.
http://www.concordiatextiles.com
http://www.fibertex.be/






Astuin tänään vahingossa Etaminen tassun päälle, kun pyörii ajoittain mun jaloissa.





18.6.2012

Aamupala + road-kuvia


Tuulienergiakuva on Hollannin tasaista maastoa, mutta loput sieltä sun täältä autobaanojen ja teiden varsilta Saksasta. Puut tuntui hyvin korkeilta, vesi näytti ruskealta, jos sitä jossain. Pellot laajoja, puimakoneita näkyi jo, aurinkopaneeleja usein ja viiniviljelyksiä.












Bad Homburg 15.6.

Muutama kuva Bad Homburgista, jossa olimme yötä Marinan ystävän luona. Puutarhan marjoja saattoi jo maistella. Tein illalla pienen kävelyn läheiseen puistoon, jossa todella suuri puu, joku jalo havupuu? En osaa saksaa, mutta tuosta kyltistä voi lueskella.











12.-16.6. asiakaskäynnit Saksassa

Edellisen viikon olimme Saksassa esittelmässä uusia malleja asiakkaille. Paljon autossa istumista, kartan lukemista ja hienoja yrityksiä, kutomoja, sisustustekstiilien ja tapettien valmistajia. Sain kuvata vain yhdessä yrityksessä. Tai oikeastaan kysyimme sitä vain tästä yhdestä. Asiakkaat tietenkin haluavat pitää tuotekehittelynsä salassa. Näin yrityksistä vain mallien esittelyhuoneet (showroom) ja aulat yms. Olisi ollut todella mukava käydä katsomassa kutomossa, miten teollisesti kankaita valmistetaan. Toisaalta tässä taitaa olla sama kuin kirjapainotuotteiden suunnittelussa, suunnittelijan ei välttämättä tarvitse nähdä tuotantotiloja. Ja pintasuunnittelun ideoita voidaan käyttää hyvin monella tavalla, eikä asiakas kerro, mihin hän aikoo ostamaansa mallia käyttää.

Tässä lista yrityksistä, joissa vierailimme.
ado-goldkante.de
kleinewolke.de
unland.de
jab.de
rasch-tapeten.de
mazda.de
zimmer-rohde.com
munzert.de
rohleder.com
muellerzell.com

Piirsin huvikseni teille kuvan tilanteesta, jossa asiakkaat katsovat malleja :)





16.6.2012

Noordermarkt ma 11.6.

Kävin tutustumassa Amsterdamin kirpputorielämään Noorderkerk-kirkon edustalla (ma kirpputori ja la luomuruokatori yms.) Viereisellä Westerstraat-kadulla markkinat jatkuivat. Siellä myytiin lähinnä erilaisia kankaita (pellavakangas oli edullisempaa kuin Suomessa) sekä ompelulankaa vaatteiden ym. kodin taloustavaran seassa.

Yritin tutustua Amsterdamin The Nine Streets design-myymälöihin (www.theninestreets.com), mutta suurin osa oli suljettu ma. Huovuttamisesta kiinnostuneille löysin myymälän: http://www.shirdak.nl/

Ja pakko oli kävellä varsinaisella turistien suosimalla ostoskadulla, joka on rauhatonta seutua, ei edes kannata verrata pieniin kanavien rantakatuihin. Onneksi päädyin kukkamarkkinoille Bloemenmarkt, ja takaisin Centraal Stationille kävellessä löysin valokuvagallerian http://www.w1f.nl ja 't Japanse Winkeltjen (joka myös kiinni). Pitänee käydä uudelleen katsomassa myyvätkö "biiboroita" ja ostamassa Daruma.



Täällä on lähes joka pylväässä kolme ruksia suojelemassa:
ruttoa, tulipaloa ja tulvaa vastaan.